JudoShiai

JudoShiai InSide kaikki Suomen judosta

InSide haku: Syötä kilpailijan sukunimi: Eikö kilpailijaa löydy?

Tietosuojaseloste



Ammattilaiset asialla:

Hakutulokset Mikä HOT TOP kilpailijalle: DJOUKAEV Turpal (kilpailijan yhteenveto)
HOT TOP 30

HOT TOP kerroin kuvaa urheilijan aktiivisuutta ja menestystä tällä hetkellä. Mikäli kerroin on iso, se kertoo, että urheilija kilpailee säännöllisesti ja pärjää kisoissa. Mikäli kerroin on pieni, käydään kilpailuissa vähän ja/tai niissä ei pärjätä. HOT TOP kerroin kertoo siis "päivän kunnon".

Kerroin lasketaan aina kuluvasta kuukaudesta kolme kuukautta taaksepäin löytyvistä urheilijan otteluista. Esimerkiksi maaliskuussa mukaan otetaan ottelut joulukuulta, tammikuulta, helmikuulta ja maaliskuulta. Esimerkiksi kesäkuussa mukaan otetaan ottelut maaliskuulta, huhtikuulta, toukokuulta ja kesäkuulta

Kerroin lasketaan seuraavasti:
Lasketaan ensin yhteen ajanjakson voitetut ottelut. Sitten lasketaan yhteen ajanjakson kaikki ottelut. Näistä saadaan suhdeluku voitetut ottelut/kaikki ottelut ajanjaksolla. Saatu suhdeluku kerrotaan voitetuilla otteluilla, josta saadaan HOT TOP kerroin.

Mitä suurempi kerroin on, sitä enemmän kilpailijalla on voitettuja otteluita. Jotta kertoimesta tulee iso, on oteltava paljon ja voitettava. Jokainen tappio heikentää kerrointa. Kerroin 10 näyttää jo olevan tosi hyvä. Se tarkoittaa esim. viimeisen laskentajakson aikana kymmentä otteluvoittoa ilman yhtään tappiota.

Näin HOT TOP 30 listalta löytyvät ottelijat ovat todella vaikeita voitettavia ja he ottelevat paljon; Loistavia "päänahkoja" kenelle tahansa :).

HOT TOP 10 1) KUOSMANEN Jenna 29.88 2) BALAYEV Samir 23.04 3) BALAYEV Muhammad 17.00 4) BERSANOV Iznaur 17.00 5) KURKELA Eelis 16.06 6) MYLLYLÄ Rasmus 15.70 7) DJOUKAEV Turpal 15.21 8) KIVELÄ Ville 14.45 9) VEDZIZHEV Ismail 14.22 10) TAMMI Gleb 14.09 HOT TOP 30
Alla on laskettu kilpailijan DJOUKAEV, Turpal HOT TOP kerroin
1K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuGAUBYS Aidanas AB-6010-0V
2K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuSIDZENKA Valiantsin AB-6010-0V
3K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuHIETANEN Joel AB-6010-0V
4K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuKASATKINS Vadims AB-601-0V
5K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuLUKOÅ EVSKYJ Volodimyr AB-601-0V
6Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaRÖNKKÖ Thomas M21-661-0V
7Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaPULKKA Eric M21-6610-0V
8Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaHANNULA Juuso M21-6610-0V
9Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaPAJARI Vili P18-6610-0V
10Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaRÖNTY Sami P18-6610-0V
11Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaHOLOPAINEN Jussi P18-6610-0V
12Samurai Cup 1 20.1.2018 NummelaPAJUNEN Robin P18-6610-0V
13U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaSUUTARINEN Pyry P18-6610-0V
14U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaMYLLYLÄ Rasmus P18-6610-0V
15U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaHAKKARAINEN Santeri P18-6610-0V
16U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaPULKKA Eric M21-6610-0V
17U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaPAJUNEN Robin M21-6610-0V
18U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaKORHONEN Roope M21-660-10T
19U18 ja U21 SM 10.2.2018 VantaaOLIN Valtteri M21-660-1T
Otteluita yhteensä: 19 Voittoja: 17 Suhdeluku = voitot 17 / ottelumäärä 19 = 0.8947
HOT TOP kerroin = Voittojen määrä * suhdeluku 17 * 0.8947 = 15.21