JudoShiai

JudoShiai InSide kaikki Suomen judosta

InSide haku: Syötä kilpailijan sukunimi: Eikö kilpailijaa löydy?



Ammattilaiset asialla:

Hakutulokset Mikä HOT TOP kilpailijalle: HEIKKINEN Tiia (kilpailijan yhteenveto)
HOT TOP 30

HOT TOP kerroin kuvaa urheilijan aktiivisuutta ja menestystä tällä hetkellä. Mikäli kerroin on iso, se kertoo, että urheilija kilpailee säännöllisesti ja pärjää kisoissa. Mikäli kerroin on pieni, käydään kilpailuissa vähän ja/tai niissä ei pärjätä. HOT TOP kerroin kertoo siis "päivän kunnon".

Kerroin lasketaan aina kuluvasta kuukaudesta kolme kuukautta taaksepäin löytyvistä urheilijan otteluista. Esimerkiksi maaliskuussa mukaan otetaan ottelut joulukuulta, tammikuulta, helmikuulta ja maaliskuulta. Esimerkiksi kesäkuussa mukaan otetaan ottelut maaliskuulta, huhtikuulta, toukokuulta ja kesäkuulta

Kerroin lasketaan seuraavasti:
Lasketaan ensin yhteen ajanjakson voitetut ottelut. Sitten lasketaan yhteen ajanjakson kaikki ottelut. Näistä saadaan suhdeluku voitetut ottelut/kaikki ottelut ajanjaksolla. Saatu suhdeluku kerrotaan voitetuilla otteluilla, josta saadaan HOT TOP kerroin.

Mitä suurempi kerroin on, sitä enemmän kilpailijalla on voitettuja otteluita. Jotta kertoimesta tulee iso, on oteltava paljon ja voitettava. Jokainen tappio heikentää kerrointa. Kerroin 10 näyttää jo olevan tosi hyvä. Se tarkoittaa esim. viimeisen laskentajakson aikana kymmentä otteluvoittoa ilman yhtään tappiota.

Näin HOT TOP 30 listalta löytyvät ottelijat ovat todella vaikeita voitettavia ja he ottelevat paljon; Loistavia "päänahkoja" kenelle tahansa :).

HOT TOP 10 1) SALONEN Pihla 20.00 2) KUOSMANEN Jenna 18.89 3) OZDOEV Suleiman 18.18 4) RAVEALA Katri 17.64 5) MYLLYLÄ Riina 17.19 6) SERGEEV Kirill 16.41 7) BALAYEV Samir 16.00 8) KAATRASALO Henri 14.73 9) DJOUKAEV Turpal 14.22 10) NIEMI Ronja 14.22 HOT TOP 30
Alla on laskettu kilpailijan HEIKKINEN, Tiia HOT TOP kerroin
1Samurai Cup III 30.09.2017 RovaniemiKYÖTIKKI Topi P15-3410-0V
2Samurai Cup III 30.09.2017 RovaniemiKYÖTIKKI Topi P15-3410-0V
3Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiSERGEEV Kirill P13-3410-0V
4Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiNEDOMOLKIN Ilja P13-341-0V
5Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiMÖTTÖNEN Niklas P13-3410-0V
6Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiLAPPETELÄINEN Essi P13-3410-0V
7Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiNEDOMOLKIN Ilja P13-3410-0V
8Mikkeli Shiai 2017 14.10.2017KOKKONEN Emma T15-361-0V
9Mikkeli Shiai 2017 14.10.2017KORHONEN Tinja T15-361-0V
10Mikkeli Shiai 2017 14.10.2017JUNTUNEN Konsta P15-380-10T
11Mikkeli Shiai 2017 14.10.2017TAAVITSAINEN Jesper P15-380-10T
12Mikkeli Shiai 2017 14.10.2017KETTUNEN Niilo P15-380-10T
13K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuILVES Lisette CG-3610-0V
14K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuKUOSMANEN Jenna CG-360-10T
15K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuLIDACE-DOBROLUBOVA Keita CG-3610-0V
Otteluita yhteensä: 15 Voittoja: 11 Suhdeluku = voitot 11 / ottelumäärä 15 = 0.7333
HOT TOP kerroin = Voittojen määrä * suhdeluku 11 * 0.7333 = 8.07