JudoShiai

JudoShiai InSide kaikki Suomen judosta

InSide haku: Syötä kilpailijan sukunimi: Eikö kilpailijaa löydy?



Ammattilaiset asialla:

Hakutulokset Mikä HOT TOP kilpailijalle: KUJANHAARA Joonatan (kilpailijan yhteenveto)
HOT TOP 30

HOT TOP kerroin kuvaa urheilijan aktiivisuutta ja menestystä tällä hetkellä. Mikäli kerroin on iso, se kertoo, että urheilija kilpailee säännöllisesti ja pärjää kisoissa. Mikäli kerroin on pieni, käydään kilpailuissa vähän ja/tai niissä ei pärjätä. HOT TOP kerroin kertoo siis "päivän kunnon".

Kerroin lasketaan aina kuluvasta kuukaudesta kolme kuukautta taaksepäin löytyvistä urheilijan otteluista. Esimerkiksi maaliskuussa mukaan otetaan ottelut joulukuulta, tammikuulta, helmikuulta ja maaliskuulta. Esimerkiksi kesäkuussa mukaan otetaan ottelut maaliskuulta, huhtikuulta, toukokuulta ja kesäkuulta

Kerroin lasketaan seuraavasti:
Lasketaan ensin yhteen ajanjakson voitetut ottelut. Sitten lasketaan yhteen ajanjakson kaikki ottelut. Näistä saadaan suhdeluku voitetut ottelut/kaikki ottelut ajanjaksolla. Saatu suhdeluku kerrotaan voitetuilla otteluilla, josta saadaan HOT TOP kerroin.

Mitä suurempi kerroin on, sitä enemmän kilpailijalla on voitettuja otteluita. Jotta kertoimesta tulee iso, on oteltava paljon ja voitettava. Jokainen tappio heikentää kerrointa. Kerroin 10 näyttää jo olevan tosi hyvä. Se tarkoittaa esim. viimeisen laskentajakson aikana kymmentä otteluvoittoa ilman yhtään tappiota.

Näin HOT TOP 30 listalta löytyvät ottelijat ovat todella vaikeita voitettavia ja he ottelevat paljon; Loistavia "päänahkoja" kenelle tahansa :).

HOT TOP 10 1) SALONEN Pihla 20.00 2) KUOSMANEN Jenna 18.89 3) OZDOEV Suleiman 18.18 4) RAVEALA Katri 17.64 5) MYLLYLÄ Riina 17.19 6) SERGEEV Kirill 16.41 7) BALAYEV Samir 16.00 8) KAATRASALO Henri 14.73 9) DJOUKAEV Turpal 14.22 10) NIEMI Ronja 14.22 HOT TOP 30
Alla on laskettu kilpailijan KUJANHAARA, Joonatan HOT TOP kerroin
1Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuVEDZIZHEV Ismail P15-600-1T
2Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuAHOLAINEN Nuutti P15-601-0V
3Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuMATTSSON Pelle P15-600-10T
4Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuWESTERMARCK Pyry P15-6010-0V
5Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuVEDZIZHEV Ismail P18-600-1T
6Ryhti Shiai 2.9.2017 MaskuMATTSSON Pelle P18-600-10T
7Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooVEDZIZHEV Ismail P15-600-1T
8Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooTANTTU Julius P15-6010-0V
9Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooAHOLAINEN Nuutti P15-601-0V
10Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooTÄHTIKUNNAS Paavo P15-6010-0V
11Samurai Cup III 30.09.2017 RovaniemiMUSTONEN Oskari P15-601-0V
12Samurai Cup III 30.09.2017 RovaniemiKARJALAINEN Aapo P15-6010-0V
13Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiMUSTONEN Oskari P15-6010-0V
14Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiRIABTSEV Roman P15-6010-0V
15Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiKARJALAINEN Aapo P15-6010-0V
16Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiMUSTONEN Oskari P15-6010-0V
17Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiPEKKI Ilmari P18-600-10T
18Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiKOUKKARI Jyri P18-6010-0V
19Barents Cup 1.10.2017 RovaniemiKARJALAINEN Eerik P18-600-1T
20TAMPERE SHIAI 7.10.2017AVETJAN Eduard P15-6010-0V
21TAMPERE SHIAI 7.10.2017AHOLAINEN Nuutti P15-6010-0V
22TAMPERE SHIAI 7.10.2017RÖNDIN Vladislav P15-601-0V
23TAMPERE SHIAI 7.10.2017VEDZIZHEV Ismail P15-600-1T
24TAMPERE SHIAI 7.10.2017RISTMÄE Joonatan P18-600-10T
25TAMPERE SHIAI 7.10.2017ELO Eino P18-601-0V
26TAMPERE SHIAI 7.10.2017GEISOR Joel P18-600-10T
27K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuERIK KÄRBER Sten BB-6010-0V
28K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuSKOMOROHOVS Andrejs BB-600-10T
29K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuSHYDLOUSKI Ivan BB-600-10T
Otteluita yhteensä: 29 Voittoja: 17 Suhdeluku = voitot 17 / ottelumäärä 29 = 0.5862
HOT TOP kerroin = Voittojen määrä * suhdeluku 17 * 0.5862 = 9.97