JudoShiai

JudoShiai InSide kaikki Suomen judosta

InSide haku: Syötä kilpailijan sukunimi: Eikö kilpailijaa löydy?



Ammattilaiset asialla:

Hakutulokset Mikä HOT TOP kilpailijalle: RAVEALA Katri (kilpailijan yhteenveto)
HOT TOP 30

HOT TOP kerroin kuvaa urheilijan aktiivisuutta ja menestystä tällä hetkellä. Mikäli kerroin on iso, se kertoo, että urheilija kilpailee säännöllisesti ja pärjää kisoissa. Mikäli kerroin on pieni, käydään kilpailuissa vähän ja/tai niissä ei pärjätä. HOT TOP kerroin kertoo siis "päivän kunnon".

Kerroin lasketaan aina kuluvasta kuukaudesta kolme kuukautta taaksepäin löytyvistä urheilijan otteluista. Esimerkiksi maaliskuussa mukaan otetaan ottelut joulukuulta, tammikuulta, helmikuulta ja maaliskuulta. Esimerkiksi kesäkuussa mukaan otetaan ottelut maaliskuulta, huhtikuulta, toukokuulta ja kesäkuulta

Kerroin lasketaan seuraavasti:
Lasketaan ensin yhteen ajanjakson voitetut ottelut. Sitten lasketaan yhteen ajanjakson kaikki ottelut. Näistä saadaan suhdeluku voitetut ottelut/kaikki ottelut ajanjaksolla. Saatu suhdeluku kerrotaan voitetuilla otteluilla, josta saadaan HOT TOP kerroin.

Mitä suurempi kerroin on, sitä enemmän kilpailijalla on voitettuja otteluita. Jotta kertoimesta tulee iso, on oteltava paljon ja voitettava. Jokainen tappio heikentää kerrointa. Kerroin 10 näyttää jo olevan tosi hyvä. Se tarkoittaa esim. viimeisen laskentajakson aikana kymmentä otteluvoittoa ilman yhtään tappiota.

Näin HOT TOP 30 listalta löytyvät ottelijat ovat todella vaikeita voitettavia ja he ottelevat paljon; Loistavia "päänahkoja" kenelle tahansa :).

HOT TOP 10 1) SALONEN Pihla 20.00 2) KUOSMANEN Jenna 18.89 3) OZDOEV Suleiman 18.18 4) RAVEALA Katri 17.64 5) MYLLYLÄ Riina 17.19 6) SERGEEV Kirill 16.41 7) BALAYEV Samir 16.00 8) KAATRASALO Henri 14.73 9) DJOUKAEV Turpal 14.22 10) NIEMI Ronja 14.22 HOT TOP 30
Alla on laskettu kilpailijan RAVEALA, Katri HOT TOP kerroin
1Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooNURMIKUMPU Milla T18-6310-0V
2Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooLAIHO Venla T18-630-10T
3Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooVAHE Lotta T18-6310-0V
4Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooLAXEN Frida T18-630-10T
5Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooMIEKKALEHTO Ronja N21-6310-0V
6Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooJOKINEN Noora N21-6310-0V
7Samurai Cup II 9.9.2017 PorvooBALATKHANOVA Enisa N21-6310-0V
8WJO XIX 2017-09-30 WarsawMATLAKOWSKA Weronika U17W-630-10T
9TAMPERE SHIAI 7.10.2017VAUHKONEN Erika N-6310-0V
10TAMPERE SHIAI 7.10.2017JOKELA Katja N-6310-0V
11TAMPERE SHIAI 7.10.2017HÄNNIKÄINEN Paula N-6310-0V
12TAMPERE SHIAI 7.10.2017LAXEN Frida N-6310-0V
13TAMPERE SHIAI 7.10.2017AALTONEN Niina N-6310-0V
14TAMPERE SHIAI 7.10.2017VAHE Lotta T18-631-0V
15TAMPERE SHIAI 7.10.2017REPO Roosa T18-6310-0V
16TAMPERE SHIAI 7.10.2017NURMIKUMPU Milla T18-6310-0V
17TAMPERE SHIAI 7.10.2017VAUHKONEN Erika T18-631-0V
18TAMPERE SHIAI 7.10.2017VAHE Lotta T18-631-0V
19Finnish Judo Open 21.10.2017 TampereÃ…KESSON Mathilda G18-631-0V
20Finnish Judo Open 21.10.2017 TampereVAHE Lotta G18-630-10T
21Finnish Judo Open 21.10.2017 TampereLAIHO Venla G18-631-0V
22Finnish Judo Open 21.10.2017 TampereVAHE Lotta G18-6310-0V
23K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuVASILIAUSKAITÄ– Aida AG-631-0V
24K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuIMMONEN Jenni AG-631-0V
25K.Keerak Children s Day 18.11.2017 TartuVAHE Lotta AG-6310-0V
Otteluita yhteensä: 25 Voittoja: 21 Suhdeluku = voitot 21 / ottelumäärä 25 = 0.8400
HOT TOP kerroin = Voittojen määrä * suhdeluku 21 * 0.8400 = 17.64